Ensin Pyhtää päätti tarjota työntekijöilleen työsuhdepyörät ja nyt tulee lisää liikuntaa. Myös mielen hyvinvointiin annetaan konkreettinen apu.
Pyhtään kunta tarjoaa työntekijöilleen päivittäisen seitsemän minuutin ohjatun liikuntahetken, kunta tiedottaa.
Jokainen työpiste voi itse pohtia, mikä hetki työpäivän aikana olisi sopiva liikuntaan. Liikuntahetket järjestää startup-yritys TE3 oy, joka on erikoistunut liikkuvuuden työkaluihin ja niiden analysointiin.
Seitsemän minuuttia päivässä voi kuulostaa pieneltä määrältä, mutta tuotejohtaja Jarkko Kortelaisen mukaan sillä voi olla suuri merkitys.
– Jo muutaman minuutin harjoittelu tietyillä liikkeillä paljastaa, mitkä alueet ovat ongelmallisia. Voimaa ja kuntoa voi kohentaa satunnaisestikin, mutta liikkuvuus paranee vain päivittäisillä toistoilla, Kortelainen kertoo tiedotteessa.
Kunnanjohtaja Jouni Eho kertoo, että tavoitteena on terveempi henkilöstö ja vähemmän sairauspoissaoloja.

– Pyhtäällä päästiin viime vuonna keskimäärin yhteentoista sairauspoissaolopäivään henkilöä kohden. Se on erittäin hyvä tulos, kun kuntasektorin keskiarvo on noin 16–17 sairauspoissaolopäivää. Uskon vahvasti, että säännöllinen liikunta on yksi keino pitää porukka terveempänä. Samalla kunta säästää.

TE3 Suorituskyky, arki
Kenelle:
- Niille jotka tuntevat istumisen aiheuttamat ongelmat.
- Istumatyöläiset, seisomatyöläiset.
- Kaikenlaisista jumeista ja säryistä kärsivät.
- HR päälliköt.
Mitä:
Vuodeksi valmis työkalupaketti hyvinvoinnin kokonaisvaltaiseen parantamiseen kehon suorituskykyä mittaamalla ja harjoittamalla. Harjoitusvideoiden avulla teet liikkeet oikein ja saavutat nopeasti tuloksia. Opit myös ymmärtämään kehon liikeratojen merkityksen hyvinvoinnillesi.